Pages

maanantai 16. syyskuuta 2019

We're Gonna Love & Someday -singlelohkaisut

Viime keväänä starttasin #OneMinuteGuest-sarjan Instagramin ja YouTuben puolella, minkä seurauksena blogin päivitys jäi tauolle. Paljon tulee touhuttua kaikenlaista ja joutuu väkisinkin jaksoittamaan tekemisiä. Nyt haluaisin kuitenkin vihdoin kirjoitella kuulumisia tännekin, vähän kesästäni ja tästä alkusyksystä!

Julkaisin nimittäin ensimmäisen singlelohkaisuni (!!!) tulevalta albumiltani 22. toukokuuta, kappaleen nimeltä We're Gonna Love. Kappaletta kuvailtiin mm. desibeli.net:in sivuilla seuraavasti:

"Vahvasti soulahtavaa modernia poppia luova Stella Christine on jo ehtinyt esiintyä nimekkäiden yhtyeiden ja artistien rinnalla sekä lämppärinä, joten syksyllä ilmestyvä albumi tullaan taatusti noteeraamaan useammassakin suunnassa. Esiintymiskieleksi on valikoitunut englanti, jonka Stella Christine hallitseekin kuin syntyperäinen newyorkilainen. Ensimmäinen sinkkulohkaisu on kirpsakasti soiva ja auringon valovoimaa hehkuva soulpop-helmi We’re Gonna Love, joka sopii niin Ison Omenan kuumaan kesään kuin pohjoisempaankin suveen. Stella Christinen sielukas laulu on vahvaa, mutta ei kuitenkaan hyökkää liiaksi silmille – kuten muutamilla kanssasiskoilla tahtoo käydä. Taustalla kuullaan rikasta soitinpalettia torvineen ja jousineen kaikkineen, mutta silti myös imelyyden sudenkuopat osataan väistää ja pienen väliosan kautta kappale kirii kelpo voimissa maaliin saakka."  -Mika Roth

Tuntui kyllä sanoinkuvaamattoman vapauttavalta päästä vihdoin julkaisuvaiheeseen piiitkän työjakson jälkeen! Entistä paremmalta tuntuu kun julkaisen toisen singlelohkaisun albumiltani ensi viikon perjantaina 20.9! Lauluni nimeltä Someday vie selkeästi syvempiin ja syksyisempiin tunnelmiin, se on akustisen kitaran kantama ja tuo mieleen elokuvamaiseman.

Heinäkuussa matkasin yksin Norjan luontoon hengähtämään ja päädyin Tromssassa ja Lofooteilla patikoidessani kuvaamaan upeita paikkoja ja kokemuksiani siellä. Kameran rullaan tarttui kaikkea jylhistä maisemista villeihin valaisiin jäämeressä <3

Kotona vasta inspiroiduin oikeastaan ajatuksesta, että hyödyntäisin näitä pätkiä tulevassa singlejulkaisussa. Päädyin tekemään lyriikkavideon kappaleelleni niistä, sillä tunnelma sopi hyvin yhteen videoiden kanssa. Tässä ensimmäinen teaser maistiaiseksi:




Pidän paljon siitä, että saan toteuttaa itseäni laajalti luovasti tässä projektissa, en ainoastaan musiikillisesti. Tuntuu merkitykselliseltä olla itse myös visuaalisten toteutusten takana, sillä jokainen kappale on tässä tapuksessa omakohtainen tarina ja kokemus. Nyt aina kun katson lyriikkavideota, muistuttaa video yhdessä kappaleeni kanssa ikimuistoisesta kokemuksesta, joka oli todella voimaannuttava.

Kappale kertookin läsnäolon merkityksestä – siitä, että matkan pitäisi aina olla tärkeämpi kun päämäärä. Olen aina ollut suuri haaveilija, mutta jossain kohtaa huomasin uupumuksen, joka johtui siitä, että unelmieni eteen työskenteleminen oli salakavalasti muuttunut suorittamiseksi. Muistan myös, että eräs kuuluisa artisti kiteytti kerran asian hyvin: työskentele unelmiesi eteen, mutta pidä aina huoli, että hauskuus pysyy.

Siispä rennosti, leikitellen ja avoimena myös kuuluisalle elämän tahdolle toivon kulkevani tulevaisuuteen. Ja toivottavast nämä kaksi ensimmäistä kappalettani herättävät teissäkin jotain :)