Pages

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Naistenpäivä & albumin kuulumisia

Täytyy sanoa, että loppusuora onkin osoittautunut haastavimmaksi osuudeksi tässä prosessissa ja uskoa peräänkuulutetaan. Olen niiiin paljon joutunut painimaan kärsivällisyyteni kanssa viime aikoina ja tuntenut hiipivää ahdistusta, sillä en malttaisi enää odottaa, että pääsen julkaisemaan musiikkiani.

Levynteko aloitettiin toukokuussa 2018, ja nyt maaliskuussa 2019 olen työskennellyt vielä visuaalisten asioiden kanssa (promokuvat, kansikuvat, musiikkivideot jne.), joissa riittää aika mukavasti työsarkaa. Lisäksi olen etsinyt itselleni sopivaa tiedottajaa sinkuilleni ja suunnitellut markkinointi puolta tarkemmin, koittanut imeä tietoa joka paikasta. Aion julkaista kolme sinkkua musiikkivideoineen itse ja etsiä itse levylle julkaisijaa, eli siinä vielä tuleva työvaihe.

Alkuperäinen työsuunnitelmani oli tiiviimpi, ja siitä johtuukin turhautumiseni – ensikertalaisena en osannut aivan realistisesti arvioida, miten paljon työaikaa levynteko kokonaisuudessaan vie, kun ihan kaikki asiat otetaan huomioon ja hoidetaan huolella. Työsuunnitelmaa tehdessäni alkuvuodesta 2018, myös työkalenterini näytti tyhjemmältä. Olisi tuolloin pitänyt ennakoida, että töitä saattaa yllättäen ilmaantua enemmän loppuvuodelle, mikä itsessään on positiivista mutta samalla hidastaa levyntekoa. Ja niinhän siinä kävi. Levyntekoon liittyy  tietysti lisäksi muita ihmisiä (muusikoita, tiedottaja, julkaisija ym.) ja heidän aikataulunsa vaikuttavat myös osaltaan, eli minun itse olisi pitänyt tämäkin ennakoida paremmin. Lisäksi sopivat julkaisuajankohdat ja niiden lainalaisuudet lisäävät haastetta – milloin vain ei kannata julkaista mitä vain.







Koitan kuitenki pysyä rauhallisena, ja luottaa, että hiljaa hyvä tulee. Teen parhaani, enkä voi enempää tehdä. Puhuin juuri erään alan ammattilaisen kanssa aiheesta, ja hän sanoi, että usein esim. levy-yhtiöissä työsuunnitelma artistin levylle on jaoteltu kahdelle vuodelle, joten tämä alle vuoden rutistus oli minulta aika epärealistinen. Ottaen tietysti vielä huomioon, että levy-yhtiössä artisti työskentelee tiimin kanssa, jossa näitä työalueita jaetaan – itse painan projektiani käytännössä aika yksin.

Tiedän, että seuraavan albumin kanssa olen jo paljon viisaampi, ja tietysti prosessi saattaa ollakin nopeampi tuolloin, kun on tarkempi tieto siitä, mitä asioita täytyy paremmin ennakoida. Eli, fokus taas oppimisen iloon, eikä itsensä ruoskimiseen – sillä asenteella aion tämän ensimmäisen levyni viedä maaliin! Voimaa ja uskoa saan myös tietysti naistenpäivästä tänään; kuorin itsestäni esiin taas sen määrätietoisen ja rohkean Naisen ja iloitsen erityisen paljon mahdollisuudesta toteuttaa näitä unelmiani! Hyvää naistenpäivää kaikille upeille ja rohkeille unelmiaan toteuttaville naisille!

<3 Stella





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti