Pages

maanantai 4. helmikuuta 2019

In Finland we have this thing called mökki

Viikonloppuna suuntasimme Gigillä Rantasalmelle viettämään ystävien kanssa aikaa Juhon vanhempien mökillä. Oli harvinaista herkkua saada lapsuudenystäväni koolle ja viettää rentouttava viikonloppu takkatulen äärellä kauniin lumimaiseman ympäröimänä. Oli aikaa hyville keskusteluille, saunomiselle, ulkoilulle ja vain olemiselle. Alla Juhon ottamia kuvia viikonlopulta.




Koin taas kiitollisuutta siitä, että olemme säilyneet niin läheisinä ystävinä. Lapsuudenystävät ovat kullan arvoisia. Jokaisen elämä pyörii tällä hetkellä eri puolella Suomea, emmekä näe niin usein kuin toivoisimme, joten olen iloinen näistä hetkistä, kun ehdimme viettää aikaa yhdessä. 

Nyt ajelemme parhaillaan kotia kohti ja perillä odottaa heti autokoulun teoriatunti. Huomenna aamupäivällä ensimmäinen ajotunti...



Eli eikun tarmolla kohti uutta viikkoa; luvassa autokoulun lisäksi opetustöitä, studiolla käynti (levyn kappaleiden miksauksen loppusuora menossa), visuaalisten osuuksien työstäminen, kummitytön 2-vuotissyntymäpäivät sekä yksityiskeikka viikonloppuna. En malta odottaa, että pääsen pian julkaisemaan levyn ensimmäisen singlen teidän kuultavaksi!

Mukavaa ja inspiraation täyteistä viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti