Pages

torstai 17. tammikuuta 2019

Askeleita

Rakastan tätä aikaa vuodesta. Uusi vuosi on juuri alkanut ja tuntuu, että elämä on taas täynnä uusia mahdollisuuksia. Saa ikään kuin aloittaa alusta, työelämä kulttuuripuolella hidastuu usein hetkeksi tässä kohtaa ja voi pohtia rauhassa mitä tahtoo juuri nyt elämältään.

Kirjoitin itselleni listan unelmista ja tavoitteista, joita toivon toteuttavani tänä vuonna. Kaikkea pienestä isompaan haaveeseen. Pienet ovat luokkaa "käytän kauppakassina kangaskassiani" ja "sisällytän arkipäiviini lyhyitä taukoja,  kun en tee mitään" yms. Isommat unelmat ovat listallani mm. kesä tien päällä, retkeily Norjassa, ajokortti sekä levyn julkaisu.

Kuitenkin huomaan, että saan olla varovainen siinä, miten käsittelen näitä tavotteita ja unelmia. Vääränlaisella lähestymisellä voin helposti kääntää innolla päiväkirjaan kirjoitetut haaveet painostavaksi ja suorituskeskeiseksi ajan kuluessa. 

Havahduttuani tähän, aloitin tavan, johon kuuluu vilkaista aamulla listaani aamukahvin äärellä ja kirjoittaa mitä pieniä askeleita aion ottaa niiden eteen juuri tänään. Joskus päivät ovat kiireisiä ja täynnä muita velvollisuuksia, mutta lohtu siitä, että olen tehnyt edes yhden pienen asian pitää minut kiinni unelmissani ja merkityksellisessä elämässä. Huomaan helposti haukkaavani usein liian ison palan kerralla, jolloin tulee esimerkiksi myös odotettua sitä "täydellistä hetkeä", kun saan tehdä projektiani tunti kaupalla eteenpäin, mikä on kuitenkin harvinaisempaa herkkua. Odottamisesta saattaa myös syntyä stressi, joka karkoittaa ilon tekemisestä. (Itseasiassa käytän välillä samaa periaatetta muussakin esim. musiikin harjoittelemisen suhteen - jos joskus tuntuu kynnykseltä aloittaa ajattelemalla, että nyt minun pitää harjoitella 1-2 tuntia, jaottelen harjoittelut ensin lyhyiksi 5-15min osuuksiksi. Pikkuhiljaa flow yleensä löytyy tämän jälkeen ja pääsen sisään harjoittelun makuun). Joskus saattaa myös tuntua siltä, kuin en olisi työstänyt unelmiani ja tavoitteitani eteenpäin, koska en ole ollut tarpeeksi tietoinen huomaamaan, että olen kuitenkin saattanut tehdä tänään jotain pientä sen eteen, tavalla tai toisella.



Huomasin myös. että voin tarkemmin katsoa, mitkä ovat oikeasti velvollisuuksia juuri tänään. Ovatko kaikki "to do-listalla" niin tärkeitä, ettei jotain niistä voisi vaihtaa siihen yhteen askeleeseen kohti unelmaa ja hoitaa vaikka seuraavana päivänä. Tarvitsenko todella sitä some-/tv-hetkeä, pitääkö ne pyykit pestä juuri tänään jne. Mikä on oikeasti tärkeintä. Osaan kummallisesti välillä heittäytyä vähän marttyyriksi ja ajatella, että "en minä mitenkään voi ja kerkeä", vaikka totuus on usein toinen. Ehkä se on myös vähän tämän ajan trendi.

Mukavia pieniä askeleita kohti unelmiani ovat olleet viimeaikoina matkailuauton sähköjen  asennuttaminen niin, että saimme mm. kahvinkeittimen ja mikron autoon.

Pidimme tänään sen kunniaksi tunnin kahvi- ja ruokatauon töiden välissä lähellä sijaitsevan Lomakylä Santalahden luonnossa. Sielu lepäsi, kun sai hetken oleskella näissä maisemissa - kävellä raittiissa ilmassa kauniin luonnon keskellä koiran kanssa, lämmittää lounas mikrossa ja juoda kahvit päälle. Tuli hellittyä kehoa ja mieltä ulkoilemalla ja harjoittamalla läsnäoloa laittamalla puhelimen pois ja olemalla täysin tietoinen hetkestä (pienet askeleet kohti tavoitettani "henkinen hyvinvointi"). Siitä oli hyvä taas jatkaa päivän askareita.





Yksi asia listallani on kokeilla uusia asioita, ja tänään yksi askel kohti sitä oli käydä päivän päätteeksi elokuvateatterissa katsomassa oopperaa. Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa uimassa avannossa. Toinen askel tänään oli kirjoittaa tämä blogiteksti. Käytin muuten myös sitä kangaskassia kaupassa...

"Maltti on valttia". Säännölliset, pienet ja ennen kaikkea tietoisesti tehdyt askeleet ratkaisevat ja tekevät arkielämästä merkityksellistä. 

PS. Kokemuksia matkailusta matkailuautolla kotimaassa ja Norjassa otetaan mielellään vastaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti